Lisäeristäminen vai eristeiden vaihto?

Ennen lisäeristämispäätöstä yläpohja on  syytä tarkistaa eristeissä tai rakenteissa piilevien, kosteuden tai mikrobien aiheuttamien ongelmien varalta.

Vanhan talon yläpohjan puru

Yläpohjan lisäeristäminen voi kannattaa, mutta pahimmillaan sillä peitetään kauaskantoisia, rakenteita uhkaavia ongelmia

Yläpohjan lisäeristäminen on hyvä ja nopea tapa parantaa rakennuksen energiatehokkuutta. Parissa kymmenessä vuodessa myös rakennusmääräykset ovat muuttuneet siten, että eristevahvuudet ovat uusissa rakennuksissa huomattavasti vanhaa rakennuskantaa tukevammat. Ennen lisäeristämispäätöstä yläpohja olisi kuitenkin syytä tarkistaa eristeissä tai rakenteissa piilevien, kosteuden tai mikrobien aiheuttamien ongelmien varalta.

Milloin eristeet pitää vaihtaa?

Kosteus: Kun yläpohjan kartoituksessa todetaan, että yläpohjaan vuosien saatossa kertynyt kosteus on vaurioittanut lämmöneristeitä, ollaan tilanteessa, jossa eristevaihto on suositeltavaa. Kosteutta voi tihkua yläpohjaan vuotavan vesikaton kautta, tai asuintiloista tapahtuvan ilma- ja lämpövuodon seurauksena. Lämpimän sisäilman sisältämä kosteus kondensoituu, eli tiivistyy, kylmiin rakenteisiin ja voi aiheuttaa eristeiden lisäksi myös kantaviin rakenteisiin vaurioita. Pahimmillaan uuden eristeen lisääminen kostuneen materiaalin päälle piilottaa alleen ongelmia, jotka ajan kuluessa voivat levitä entistä laajemmalle alueelle.

Mikrobikasvusto: Rakenteiden ja materiaalien pinnoilla esiintyy aina mikrobeja, jotka ovat peräisin pääasiassa sisä- ja ulkoilmasta. Kostuneeseen rakenteeseen voi kehittyä herkästi homehtuvalla materiaalilla mikrobikasvustoa, optimaalisissa lämpö- ja kosteusolosuhteissa vain joidenkin päivien tai viikkojen kuluessa. Kestävällä materiaalilla ja huonommissa olosuhteissa kasvuun voi mennä vuosia.

Pieneläinten aiheuttamat tuhot: Joskus yläpohjaan pääsee pienelämiä, esimerkiksi lintuja tai oravia. Eläimet jättävät jälkeensä orgaanista jätettä, ulosteita, raatoja ja vaikkapa ruokakätköjä, jossa mikrobikasvustot pääsevät helposti valloilleen. Pahimmillaan liasta johtuva haju kantautuu myös asuintiloihin. Likaantuneet eristeet on niin ikään syytä poistaa yläpohjasta. Eikä ole harvinaista sekään, että eristeet vuosien saatossa hupenevat .

Huolellinen varautuminen kannattaa, myös taloudellisesti

Olipa kyse kosteuden aiheuttamista haitoista tai pieneläinten synnyttämistä ongelmista, on eristevaihdon yhteydessä syytä tarkistaa myös muut rakenteet ja korjata mm. rikkoutuneet ilmansulut sekä eristää yläpohjaan nousevat putket. Hyvin huollettu yläpohja auttaa taloa pysymään terveenä. Eristevaihdosta aiheutuvat kustannukset ovat huomattavasti maltillisemmat kuin homeongelman korjaaminen talon yläpohjasta.

Tutustu myös:

Yläpohjan kunnostukset ja eristevaihdot

Ekovilla puhallusvilla

Osallistu yläpohjaremontin arvontaan

 

Yhteydenottopyyntö - Yläpohjan kartoitus

Haluatko lisätietoja yläpohjan kunnostamisesta tai tilata maksuttoman yläpohjan kartoituksen? Jätä meille yhteydenottopyyntö, me palaamme pikimmin asiaan!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.