
Eristekykyä heikentävät ilmavirtaukset tiukempaan tarkkailuun
Suomen Rakennusinsinööri Liitto on julkaissut uuden päivitetyn ohjeen, jossa tarkastellaan eristekykyä heikentävien ilmavirtausten aiheuttamaa lämpöhukkaa.
Suomen Rakennusinsinööri Liitto on julkaissut uuden päivitetyn ohjeen, jossa tarkastellaan eristekykyä heikentävien ilmavirtausten aiheuttamaa lämpöhukkaa.
Jämsän kaupunki ryhtyi energiatalkoisiin vuokrataloyhtiön kiinteistökannan energiatehokkuuden parantamiseksi.
Yläpohjan lisäeristäminen on helpoin ja edullisin tapa parantaa kotisi energiatehokkuutta, eli säästää selvää rahaa. Kohteesta riippuen säästö voi olla sadoista euroista tuhansiin euroihin vuodessa.
Ekovintti on Ekovillan kehittämä palvelu, jonka tehtävänä on pitää huolta suomalaisten pientalojen yläpohjien kunnosta ja varmistaa kodeille terveitä vuosia. Ekovintin tavoitteena on tehdä suomalaisten kotien vinteistä toimivia, taloudellisia ja turvallisia.
Kun kotia halutaan jäähdyttää, katse hakeutuu kohti ilmalämpöpumppuja, vaikka toimiva ratkaisu on tarjolla eristemarkkinoilla. Ja mikä on Ekovillan bonus helteiden kodin asumismukavuudelle?
Lämmin asumus talvella ja sopivan viileä kesällä – siinä eristeen kaksi tärkeää tehtävää. Kesämökin eristäminen onkin helppo tapa parantaa mökkeilyn mukavuutta ja lisätä kiinteistön käyttömahdollisuuksia.
Yläpohjan lisäeristäminen on yksi tehokkaimpia keinoja säästää omakotitalon ympärivuotisia energiakuluja ja parantaa samalla asumismukavuutta.
Hyvä lähtökohta on etsiä markkinoilta CE-merkittyjä tuotteita. Merkintä kertoo, että tuote on testattu yhdenmukaisten standardien mukaisesti ja että sille suoritetaan säännöllistä laadunvalvontaa.
Puurakentamisen suosio, halu rakentaa muovitonta ja toisaalta myös hiilineutraalin rakentamisen tarpeet vaikuttanevat osaltaan Ekovillan houkuttelevuuteen oman kodin eristämisessä.
Ennen lisäeristämispäätöstä yläpohja on syytä tarkistaa eristeissä tai rakenteissa piilevien, kosteuden tai mikrobien aiheuttamien ongelmien varalta.